lauantai 23. helmikuuta 2019

Vihdoinkin omaan kotiin!

Meidän elämä on tosiaan heittänyt härän pyllyä viimeisen vuoden aikana, ja osoite on muuttunut yhteensä seitsemän kertaa vuoden sisällä! Nyt olemme palanneet Suomeen ja asettuneet kaikista maailman paikoista Heinolaan. Mies sai täältä työn, ja kaipaan niin paljon nyt edes jotain vakautta elämään, että päätimme ostaa heti kuin mahdollista oman asunnon.


Muutettiin jo tammikuussa Heinolaan ja jouduttiin asumaan ja odottelemaan kalustettussa vuokra-asunnossa helmikuun 18. päivään saakka, kunnes pääsimme tähän omaan asuntoon. Kalustetussa sen vuoksi, ettei tarvinnut kalustaa sitä väliaikaista asuntoa, vaan saamme nyt rauhassa ostaa huonekaluja tähän omaan asuntoon.

Vilhon oma huone!

-50 -luvun asunnon kauniit tapetit.

Olohuone.

Ainon oma huone.





Asunto on tällä hetkellä kolmio, mutta olohuone, joka on yllä olevassa  kuvassa on niin iso, että palautamme sen yhdeksi huoneeksi. Asunto on siis alunperin neliö. Ainon koulu on tien toisella puolella ja keskustaan on matkaa alle kilometri. Lahteen tulee matkaa noin 32 kilometriä, mutta täällä Heinolassakin on toistaiseksi palveluja riittänyt meidän tarpeisiin. Ainoa miinus on se, että junat tulee vain Lahteen saakka. Onneksi bussiyhteydet Helsinkiin on kuitenkin tosi joustavat.


Melkein samalla ovenavauksella meidän kanssa kotiin muutti myös kaksi uutta perheenjäsentä Pontus ja Pipsa. Pitkään ollaan kissanpennusta puhuttu, mutta aina se on jäänyt (ja hyvä niin, koska muutot). Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pitää tehdä asioita, joita oikeasti haluaa, eikä odottaa.







Syövän osalta mennään nyt suhteellisen vakaassa tilanteessa. Leikkauksesta olen toipunut melko hyvin, vasen käsi ei vielä toimi oikein kunnolla ja yritän kuntouttaa sitä nyt fysioterapialla. Käsi ei kestä roikkumista, vaan leikatulle kaulan alueelle alkaa särkeä. Vasen puoli kasvoista on vielä turvoksissa ja tunnoton, mutta onneksi kieli on sentään parantunut eikä puhuminen ja syöminen ole enää niin vaikeaa. Olen nyt tiputushoidossa, jota saan joka 3. viikko Meilahdessa. Hoidosta ei ole tullut tähän mennessä mitään sivuoireita, joten olen sietänyt lääkettä hyvin. Nyt odotellaan seuraavia kuvauksia, ja sitten selviää taas missä mennään taudin mahdollisen leviämisen suhteen. Toivotaan puhtaita kuvia siis!

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Uusi, toivottavasti parempi vuosi 2019

Kauhistuneet fiilikset siitä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Paljon hyvää on jo tapahtunut, mutta myös paljon raskaita asioita. En selvinnyt edellisestä kokovartalon ja pään tt-kuvauksesta puhtain paperein, vaan päästäni -aivan korvan etupuolelta löytyi 1cm x 1cm kasvain. Olin leikkauksessa 8.1 ja samassa leikkauksessa vedettiin koko kurkku auki "aataminomenaan" saakka, koska leikkaava kirurgi halusikin poistaa samalla kaulan imusolmukkeet. Leikkausarpi on siis korvan keskikodasta aina tuonne kaulan juureen, ja koska pää kääntyy monta kertaa päivässä toipuminen on ollut kivuliasta ja paljon hitaampaa kuin tuossa päälaen leikkauksessa.



Naaman vasemman puolen halvaantumisen johdosta sain vielä yhden vaivan itselleni, kun puraisin takahampailla ilmeisesti melkoisen kovaa täysin puutuneeseen kieleeni, joka halkesi sivusta ja siinä on nyt noin 2cm syvä vekki. En tiedä tehdäänkö tälle mitään, lääkärin mielestä parantuu itsestään, mutta nyt reiluun viikkoon ei ole mitään tapahtunut.


Olin uudessa kokovartalon ja pään tt-kuvauksessa viime viikolla ja nyt viettänyt paljon unettomia, kauhunsekaisia ja itkuisia hetkiä peläten mitkä tulokset niistä tulee. Että lääkäri ilmoittaa, että syöpä on levinnyt kaikkialle vartaloon, tai kaikkialle aivoihin. Että mitään ei ole tehtävissä. Että saan aikaa vaan muutamia viikkoja.

Kaikki tämä on mielessä koko ajan ja on todella vaikea "nauttia joka päivästä". Onneksi myös muutamia ihania asioita on tapahtunut meidän perheelle. Mies sai hyvän työpaikan Heinolan kaupungista, johon olemme nyt asettuneet kalustettuun vuokra-asuntoon. Sen puolesta meillä kävi hyvä tuuri, omistaja lähti 2 kuukaudeksi Espanjaan lomailemaan ja me säästyimme huonekalujen ja kaiken irtaimiston ostamiselta, ja saamme tehdä sen nyt kaikessa rauhassa sitten uudessa kodissa. Katselimme koko joulukuun loppupuolen asuntoja Heinolan ja Lahden alueelta ja päädyimme aivan Ainon koulun vieressä olevaan 1956-luvun pienkerrostaloon, jossa on ihanaa -50 -luvun henkeä. Asunto ei ole kovin iso, mutta pienillä muutoksilla saamme siitä meille sopivan.

Pääsemme asuntoon vasta kuukauden päästä, joten nyt vain odotellaan. Se onkin pahinta, kun odotettavana on vain noita lääkärikäyntejä ja välissä ehtii kehitellä kaikki kauhuskenaariot omasta tulevaisuudesta.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Raskasta joulua

Tällä kertaa, ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen tt-kuvista en selvinnyt puhtain paperein, vaan päästä löytyi noin 1cm x1cm kasvain. Otetaan siis uusiksi alusta tämä sama rumba: koepala, leikkaus, sädehoito, lääkehoito (jota en siis vielä ole ehtinyt saamaan).

Oikeasti mikään ei ole vielä varmaa, vaan kaikki saattaa tyssätä jo tuohon koepalaan ja kirurgit palaverissa sitten katsovat voidaanko sitä leikata vai ärtyykö syöpä siitä entisestään. Lääkehoidon osalta taas voi tulla tuomio, ettei se auta, koska syöpä uusiutui näin nopeasti ja aggresiivisesti, reilu kuukausi sitten otetussa tt-kuvassa ei siis näkynyt mitään ja nyt jo näinkin iso.

Raskasta joulunaikaa on tiedossa siis monelta kantilta. Ei ole kotia, vieläkään. Ei ole yhtään energiaa laittaa joulua. Mies ja tytär ovat onneksi Suomessa ja saamme olla koko perhe yhdessä. Vietämme joulunajan täällä meidän mökillä, joka on kaikille tuttu ja rakas paikka. Mies on myös kaikeksi onneksi saanut työpaikan Suomesta ja paikkakunta mihin seuraavaksi -toivottavasti lopullisesti tai ainakin pitkäksi aikaa- päädymme, on Heinola. Loppuvuosi tulee olemaan ihan kiitettävän kiireinen asunnon etsimisen, uuden leikkauksen ja muuton vuoksi.

Mielessä on väistämättä myös, että onko tämä  minun viimeinen joulu, viimeinen kerta kun näen lasten ilon joulusta ja viimeinen joulu jonka vietämme koko perheenä.


Miten lapset pärjää ja selviää, jos äiti kuolee? On tosi vaikea olla iloinen mistään. Ahdistaa ja sydäntä puristaa ihan konkreettisesti, jopa niin paljon että saa pelätä miten paljon se kestää. Tuntuu tosi epäreilulta, että syöpä on uusiutunut ja että tämä tapahtuu minulle. On tosi vaikeaa käsitellä tietoa, että oma elämä ei välttämättä jatku kovin kauaa. Ettei näe omien lasten kasvua, ja pelko siitä, onko ne liian pieniä, että muistavat minua ollenkaan?

Jouduin heti Suomeen tultuani auto-ostoksille ihan itsekseni ja mitään autoista ymmärtämättömänä ostin ensimmäisen mikä vaikutti hyvältä. Auto kesti 2 viikkoa ja korjaamolta sain tuomion moottoriviasta. Automaailman hintakategoriassa se oli halpa röttelö, mutta omaan talouteen 2000 euroa viallisesta autosta ottaa aika koville. Eikä tämä pettymysten sietokyky ole ihan huipussaan muutenkaan. Varsinkin näin joulun alla, kun menoja on hirveästi ja tiedossa on muutto tällä kertaa ilman huonekaluja, eli kaikki on hankittava alusta.

Miten paljon paskaa yhdelle ihmiselle kaadetaan, että eikö jo riittäisi? Koko vuosi on ollut ihan hirveä. Ainoa valopilkku tietenkin se, että pääsimme Qatariin pitkälle lomalle, mutta kokonaisuutta arvioiden kyllä tämä Qatarin kokemus kääntyy raskaaksi muuttoineen ja epävarmuuksineen. Vaikka olen tietenkin iloinen, että yritimme ja annoimme sille mahdollisuuden, olihan se (ollut) huikea mahdollisuus.

Olen miettinyt, että sille mikä elämässä on raskasta on hyvin erilaiset rajat eri ihmisille, eikä niitä voi tietenkään vähätellä. Jollekin on raskasta se, että pitää mennä töihin (josta ei pidä) joka päivä tai se, että auto hajoaa tai lapset on koko ajan kipeänä. Sellaista jokaisen arkipäivään kuuluvia raskaita asioita. Minä olen tänä vuonna ollut töissä, jossa tein pitkää, joskus yli 50 tuntista viikkoa. Keväällä muutimme ja syksyllä muutimme uudelleen. Syksyllä muutin vielä Vilhon kanssa kerran Haminasta Kotkaan ja sitten raahasimme tavaramme Qatariin vain tuodaksemme ne takaisin Suomeen reilun kuukauden päästä. Puoli vuotta olemme asuneet muiden nurkissa, tavarat matkalaukussa, olen yrittänyt selvitä Suomessa yksinhuoltajan arkea, käynyt hoidoissa lapsen kanssa, seikkaillut kelataksilla ties minne ja joutunut pärjäämään kelan viidakossa sekä hoitoviidakossa ihan itse. Hoitoja on peruttu päivää ennen hoitoa vaikka kuinka monta kertaa (aiheuttaa lapsenvahti- ja kyytiongelmia) ja esimerkiksi viimeisin kokemukseni Kotkan sairaalasta oli seuraavanlainen: varattu aika 13.30, pääsin lääkärin vastaanotolle klo 16. Olin ilmoittautunut normaalisti, mutta kukaan hoitajista ei ollut käynyt sanomassa lääkärille, että olen saapunut, minulle kyllä käytiin useaan otteeseen sanomassa odotushuoneessa, että ajat ovat myöhässä. Lääkäri sitten totesi, että on odottanut minua, ja minä häntä odotushuoneessa. Tämä on vielä ihan pikku juttu verrattuna siihen kaikkeen muuhun mitä tähän puoleen vuoteen on sisältynyt. Kaikista rankinta on se, ettei ole omaa kotia, eikä edes tietoa miten se järjestyy tämän loppuvuoden aikana, vai järjestyykö.



Nyt ei kai auta muu kuin nokka kohti uusia pettymyksiä, vai miten se olikaan. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että saamme olla koko perheenä yhdessä emmekä ole enää toisella puolella maailmaa. Lisäksi siitä, että saamme viettää nyt monta rauhallista joulupäivää ihanalla mökillämme, joka on meille kaikille rakas ja tärkeä, tällä hetkellä ainoa kiintopiste Suomessa. Toivon kaikille rauhallista, leppoista joulun aikaa ja etenkin parempaa uutta vuotta.



keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Qatar-Finland International School

Tässä muutama kuva koulusta, johon mies tuli tänne opettamaan. Qatar-Finland International School on yksityinen koulu, jossa noudatetaan suomalaista opetussuunnitelmaa. Koulu on kansainvälinen, eli oppilaita on ympäri maailmaa ja opetuskieli on kaikille englanti. Toisena kielenä opetetaan arabiaa.


Suomalaista koulutusta maailmalle siis! Suomalaista opetusta pidetään maailman parhaana ja sitä halutaan viedä ja ostaa maailmalla. QFI koulun takana toimii koulutusvientiyhtiö EduCluster Finland ja sen takaa löytyy kouluja muualtakin maailmasta mm. tästä vierestä Omanista.



QFI koulussa on luokat 0-8 ja oppilaita 750 joissa 60 eri kansalaisuutta, henkilökuntaa noin 85, joista 50 % on suomalaisia. Koulu aloitetaan vuotta aikaisemmin kuin Suomessa 0-luokalta, eli esikoulusta 5-vuotiaana. Kaikki koulutulokkaat myös testataan "pääsykokeella".

Meidän Aino aloitti koulun täällä syksyllä 2. luokalta täysin ummikkona englannin kielellä. Nyt kun ensimmäinen periodi alkaa olla loppusuoralla, englanti sujuu jo melko hyvin! (Minun ja miehen pitänee vaihtaa meidän kahdenkeskinen salakieli hmmm. ruotsiin??)


Koulupäivät on tokaluokkaisilla 7.30-13 joka päivä ja vanhemmilla oppilailla klo 14 saakka. Koulu sijaitsee vähän kauempana (noin 20min meidän residenssistä), joten kouluun kuljetaan kimppakyydeillä tai oman autonkuljettajan tai hoitajan avulla. Me olemme hakeneet lapsia koulusta vuorotellen tässä samassa talossa asuvien suomalaisten äitien kanssa. Sekin etu tässä asuinpaikan valinnassa, että saamme paljon tukea ja apua toisilta perheiltä ja äideiltä. Sattumoisin meillä on lähes samanikäiset lapset niin koulussa kuin kotona. Samanlainen yhteisöllisyys on Suomessa harvinaista. Täällä se on lähes pakollista, ja se on vain positiivista!


Koulut on täällä Qatarissa yksityiskouluja, eikä koulunkäynti ole halpaa. Vuosi koulussa on alkaen 10.000 euroa ja sen päälle tulee maksettavaksi esimerkiksi koulupuvut, joita pitää olla useampia esim. liikuntatunneille. Qatarissa paikallisten lisäksi monista eri kansallisuuksista koostuva maa haluaa lapsilleen parasta mahdollista oppimista ja sen takia mekin olemme täällä, tuomassa suomalasta koulutusta maailmalle!



Tohtori tuli taloon!

Me ollaan ihan urakalla oltu kipeitä, ensin puoltoista viikkoa mahataudissa joka kiersi meidät kaikki, sitten tällainen hirveä flunssa joka piti sisällään kuumetta, kurkkukipua ja ihan perus räkistä.
Tyttö meni siihen kuntoon taas, että hyppi pitkin seiniä, eli kuume seilasi ylös-alas, tyttö oli aivan sekaisin ja houri.

Meidän vakuutukseen kuuluu tällainen kotilääkäripalvelu, joka osoittautui aivan mainioksi! Soitetaan numeroon, ja sieltä tulee kohta tohtori apulaisineen käymään. Katsoo silmät, suun, korvat, kuuntelee sydämen ja määrää lääkkeen. Eikä siinä vielä kaikki! Laittaa apulaisen hakemaan aamun virtsanäytteen heti aamusta, vie sen labraan ja lähettää lääkkeet (antibiootit) myös apulaisen mukana suoraan kotiovelle! Aivan mahtavaa. Varsinkin kun on kipeänä myös itse, säästyy kaikeltä sairaala ja apteekkirumbalta. Kaikki tämä maksoi meille 50 rialia eli noin 13 euroa sisältäen myös lääkkeet.

Varmasti uuden soten suunnittelijat ottaa tämän blogikirjoitukseni huomioon tulevissa suunnitelmissaan : )

tiistai 27. marraskuuta 2018

Matkalaukkuelämää

Taas sitä mennään! Lauantaina minä ja Vilho tulemme Suomeen ja matkalaukkujen pakkailu on jo pikkuhiljaa aloitettu.
Toukokuun lopussa luovutimme kotimme Joensuussa ja kauhean myynti/lahjoitusrumban jälkeen veimme jäljelle jääneet tavarat kesämökille Heinävedelle. Siellä asuimme kesän ja sen jälkeen tavarat on pakattu laukkuihin ja purettu missä milloinkin puolen vuoden ajan. Puoli vuotta.
Alkaa riittää, kiitos!



Tulemme Vilhon kanssa Vantaalle pariksi yöksi ja sitten taas Suomi-tukikohtaamme Haminaan viikoksi.

Minulla alkaa II hoitojakso, ja olemme hoitojen alkamisen siellä etelä-suomen päässä ja sitten siirrymme mökille asustelemaan ja odottelemaan seuraavaa piikkiä. Hoito tulee olemaan suonensisäisesti annettavaa melanoomalääkettä, ilmeisesti osittain kokeellista. Vaste on hyvä, jos hoidon pystyy ottamaan loppuun saakka. Sivuvaikutusten lista on melkoisen pitkä ja karua luettavaa.



Heti hoitojen jälkee haluan mökille, mun on pakko päästä sinne, se tuntuu nyt ainoalta vakaalta ja pysyvältä asialta tässä maailmassa. Mauri ja  Aino tulevat perästä, olemme tällä kertaa erossa vain 18 päivää, ja vietämme joulua ja joululomaa yhdessä Heinävedellä.

Joulu tuntuu todella kaukaiselta, vaikka marraskuu on jo loppumaisillaan ja normaaliolosuhteissa meillä olisi jo kuusi sisällä ja koristeltu! Ehkä 28 asteen lämpötilassa ja jatkuvassa auringonpaisteessa on vaikeampi joulufiilistellä.


Olemme olleet jonkin verran kipeinä tämän reissun aikana, ensin vatsataudissa ja nyt viimeisen viikon ihan jäätävässä flunssassa, koko perhe sai vuorotellen tämän taudin; kurkkukipua, kuumetta, flunssaa ja yskää! Onneksi se taitaa pikkuhiljaa taittua.
Ollaan ehditty onneksi tehdä kivoja juttuja täällä ollessa. Tässä kirjoituksessa olevat kuvat ovat meidän päiväreissulta dyyneille ja pikkujouluista, jotka vietettiin rannalla olevan buffeen äärellä sekä ilotulituksesta, joka järjestettiin emiirin kunniaksi.



Ilmat alkaa täälläkin viilenemään ja ihan totta alle 30 tuntuu jo vilpoiselta ainakin iltasin, tai jos tuulee! Mitenköhän meidän käy mökillä, jota on viimeksi lämmitetty elokuussa? Apujoukkoja on kyllä jo kutsuttu hätiin laittamaan mökissä patteria päälle, jottei me vaivuta hypotermiaan ensimmäisenä yönä!

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Qatar arkkitehtuuria

Tässäpä edellisten kirjoitusten lisäksi kuvakoostetta Qatarin arkkitehtuurista.



Tässä käsittääkseni tulevia MM-kisoja varten rakenteilla oleva stadion.
SigSag tornit.


Talo kuin lahjapaketti.






Kirjasto itsessään on jo nähtävyys, tässä siitä useampi kuva ulkoa ja sisältä.

Qatarin kirjasto.



Kirjaston etupihalla.

Kirjaston pääovella.







Qatarin korkein rakennus on 62 kerroksinen Kempinski.




Qatarissa rakennetaan koko ajan ja joka puolella on rakenteilla olevia pilvenpiirtäjiä ja tavallisia asuinrakennuksia.




Joka puolelle rakennetaan uutta.