Puput piilosilla, kanit kaalimaalla

Tässä aikaisemmin tekemäni mekot, joita en ole vielä esitellyt. Ensimmäinen on Marimekon kangasta nimeltään Puput piilosilla ja tehty kaavalla, jonka olen omien mittojen mukaan tehnyt Hyvinkään kansalaisopiston ompelukurssilla.




 Pikkutasku puhelimelle.

 Aikaisemmin syksyllä ompelin samalla kaavalla tästä ihanasta Finlaysonin Kanit kaalimaalla -70-luvun kankaasta tunikan myös äidille. Valitettavasti parempaa kuvaa ei nyt ole, mutta tuo kangas -ihana!
 Ja muutaman tyynyn ylijääneistä paloista.
Ja kankaan tarinakin on aika huippu: sisko asuu vanhassa 1800-luvun koulussa, jonka vintillä käyn aina silloin tällöin penkomassa. Meinaavat tehdä vintillä tyhjennyksen (=roskalavalle ja polttoon kaikki ylimääräinen) niinpä olen yrittänyt parhaani mukaan pelastaa sieltä aarteita. Ja niin törmäsin tähän kankaaseen! Joku sanoi Facebookin Ompeluelämää ryhmässä, että tästä kankaasta, tämän kokoisesta palasta joku olisi maksanut 150 euroa!

Kommentit

Suositut tekstit